maanantai 30. syyskuuta 2013

Se tunne, kun ONNISTUU

Kyllä se syksy taas tuli tänäkin vuonna...sateet, tuuli ja kylmä. Ja niiiiiin tuhottoman pitkä aika taas kesään. No, jos ei syksyssä muuta kivaa ole, niin antaa se ainakin syyn poltella kynttilöitä, ommella pojille lämpimämpää vaatetta sekä neuloa villasukkia. ;)

Pojille ompelin hupparit ihanista Muru-neuloksista. Lämmittää enemmän kuin pelkät trikoopaidat, mutta ovat kuitenkin kivan ohuita ulkovaatteiden alla. Yleensä en niin kovasti hupuista ulkovaatteiden alla välitä, tuntuvat olevan enemmänkin haittaksi, mutta molemmat pojat tykkäävät niin kovasti hupuista, että piti sitten hupparit tehdä.

Huppareiden kavereiksi tein housut ihanan pehmoisista veloureista. Näistä seteistä tuli kyllä mielestäni ihanat. 

Muru-kuosit: kirahvi (turkoosi/punainen) ja otso (turkoosi)

Hupparikankaat kaivelin Muru-tilkkupussista, jonka ostin aikoinaan käsityömessuilta. "Tilkuilla" oli hyvin kokoa, koska suurempi paita on kokoa 116 cm ja pienempi 98 cm (ilman saumanvaroja). Beagle Boy -kaavaan (OB 4/2013) en tehnyt mitään muutoksia, mutta ohjeesta poiketen tein hiharesorit kaksinkertaisiksi ja huput ilman vuorta. Näistä tuli kyllä minun suosikkihupparit! Tykkään tosi paljon näistä Muru-neuloksista, ihanat kuosit ja värit ja laadukas materiaali. Pesussakaan eivät mene miksikään, eikä kyllä kuivausrummussakaan (vaikka rumpukuivausta ei suositellakaan)!

Ensimmäistä kertaa IKINÄ huolittelin hupun reunan resorikaitaleella. Kerrankin tein jotain ihan oikeasti ohjeen mukaan ja laskin vieläpä kertoimen avulla resorin pituudenkin (tätä hommaa en tee ikinä, vaan aina näppituntumalla mennään). Molempien huppareiden kanttaus onnistui TÄYDELLISESTI vaikka itse sanonkin. Olen ihan huipputyytyväinen! Hitaasti ja huolella kanttasin ja kyllä kannatti. Jotenkin sitä aina vaan yrittää "luistaa" tuosta kanttaamisesta (kun en siis nauhankääntäjää omista), kun jotenkin se menee niin helposti pieleen/lopputulos ei tyydytä. Tällä kertaa se kuitenkin onnistui oikein hyvin, eikä ratkojaa tarvittu!

Molemmat housut on tehty Ultimate Casual -kaavalla (OB 4/2013), ilman taskuja. Velourit ovat hyvin marinoituja ostoksia muistaakseni Kestovaippakaupasta. 

Molempien paitojen toiseen hihaan tein pienen yksityiskohdan: isompaan valetuplahiha ja pienempään tehosteraita. Okei, myönnetään, nämä yksityiskohdat oli "pakko" tehdä, kangas ei vain muuten olisi millään riittänyt. Pienempi hiha on tehty kahdesta palasta, joten halusin sauman päälle raidan, koska sauma oli mielestäni hassu, varsinkin kun kuviota ei voinut kohdistaa. Nyt kuvan jatkuvuuteen ei kiinnitä niin paljon huomiota.

Valetuplahihan valkoinen kangas on ihanan pehmeää bambucollegea ja on sävyltään sama kuin kirahvien valkoinen. Sopi siis vallan mainiosti "jatkeeksi". Valetuplahihan tein Tosimummon superhyvällä ohjeella.

Mielestäni oikein onnistunut resorikanttaus, olen niin tyytyväinen!


Hihojen yksityiskohdat








Näitä varmasti tehdään vielä lisää, niin hyvä mieli tuli näiden tekemisestä! Onnistuminen on mukavaa. :)




2 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan kivat setit! Onnittelut saavutetusta onnistumisentunteesta - sen voimin jaksaa ehkä taas pari lankasuhrua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Eiköhän tällä "fiiliksellä" parit suhrutkin mene ihan tosta vaan... ;)

      Poista