keskiviikko 26. joulukuuta 2012

KÖÖKKIPITSI

Olen jo jonkin aikaa käyttänyt keittiörätteinä virkattuja liinoja. Pestävät ja kestävät rätit ovat paitsi ekologisia niin nyt myös vielä kauniita... Nimittäin olen virkannut pitsisiä keittiörättejä.

Nämä liinat ovat oikeita keittiön kaunistajia! Pitsiliinat myös kuivuvat nopeasti ja niillä saa hyvin irti kuivahtaneet ruokatahrat esim. syöttötuolista niiden "karheuden" puolesta. Nämä KÖÖKKIPITSIT olen virkannut 100 % puuvillalangasta (Kalalangasta).




Näitä tiskirättejä löytyi tänä vuonna myös joulupaketeista. Saapa nähdä löytyykö näitä tiskialtaiden yläpuolelta vai jostain muualta? Äitini liina pääsi jo käyttöön, mutta pöytäliinana - kuulemma ei raski keittiörättinä käyttää. :)



Virkkausmallit mummini vanhasta pitsinvirkkauskirjasta, vasemmassa yläkulmassa oleva malli on oma sovellus.

Myös nämä mallit samaisesta pitsinvirkkauskirjasta, vasemmassa alakulmassa on oma sovellus.



torstai 13. joulukuuta 2012

Lumikukka



Aikaisemmin tein itselleni puhelimen suojapussukan pyöreistä nahkapaloista. Tätä tekniikkaa piti sitten vielä testata eteenpäin - syntyi lumikukka, joka koristaa sohvaa tyynynpäällisenä. 



Tyynynpäällisen kankaana käytin jämäkkää puuvilla-pellavasekoitetta ja kukka syntyi "huopafleece"-kankaasta (en tiedä mitä kangas oikeasti on). Oli kangas mitä hyvänsä, se ei kuitenkaan rispaantunut, joten ympyröitä ei tarvinnut lainkaan huolitella, onneksi! Kukan tein vain tyynyn "oikealle" puolelle. Hyvin yksinkertainen ja helppo ommeltava ja valmistuikin melko nopeasti. Eniten aikaa meni pyöreiden "kukanlehtien" leikkaamiseen.  Ympyröitä en laskenut, mutta täysleveätä kangasta meni lähestulkoon puoli metriä (ympyrän halkaisija n. 6 cm).

Kun leikattuja ympyröitä oli tarpeeksi, aloitin kukan ompelemisen. En suunnitellut sitä mitenkään tarkasti, ompelin vain ympyräjonoja puuvilla-pellavakankaaseen. Vähitellen siihen alkoi sitten muodostua kukkamainen rykelmä. Lopuksi sivut yhteen ja vetoketju paikoilleen ja avot kaunis tyynynpäällinen oli valmis. Valmiin päällisen koko n. 40x40cm. Tykkään todella! Ainoa miinuspuoli tässä tyynyssä on se, että tämän joutuu kyllä käsin pesemään...

Saapa nähdä jääkö tämä omaa kotia koristamaan, vai lähteekö joulupukin matkaan... ;)


maanantai 10. joulukuuta 2012

sininen lintu ja haaste



Yksi, melko kauan keskeneräisten töiden pinossa lojunnut, joululahja on vihdoin valmistunut! Nimittäin ristipistoin tehty taulu mummilleni. Ristipistotyöt eivät kuulu kaikkein mieluisimpiin käsityöjuttuihin, juuri niiden hitaan valmistumisen vuoksi, mutta silti niitä kuitenkin teen - jotain koukuttavaa niiden tekemisessä siis on oltava. :)

No, vihdoin on työ valmis ja tyytyväinen olen. Uskon myös lahjansaajan pitävän tästä. Ohje näihin lintuihin löytyi Suuren Käsityölehden sivuilta, SK 11-12/2009.


 

Sitten jotain ihan muuta, nimittäin minut on haastettu! Sain hauskan, käsityöaiheisen, haasteen Millamarilta, kiitokset siitä. Näitä vastauksia joutui ihan toden teolla miettimään... :)

Haasteen säännöt ovat: Kiitä ja linkitä bloggaaja jolta sait tämän haasteen. Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata 11 kysymykseen jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten viisi uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän. 


1. Minkälaisia käsitöitä teet?

Käsitöitä teen aivan laidasta laitaan, aina on vähintään yksi (yleensä useampi) työ kesken. Ompelukoneella surauttelen vaatteita pääasiassa omille lapsilleni sekä kummilapsilleni, joskus tulee tehtyä jotain toki itsellenikin. Toimin myös "korjausompelimona", jonne kaikki sukulaiset tuovat vetoketjun vaihtoa tarvitsevat ym. korjattavat juttunsa. Hauskin korjausompelukseni lienee isäni kaksimetrisen suksisauvan hihna: hihnaa ei siis saanut irti sauvasta, joten sauva hieman haittasi ompelua. :)

Virkkaamista ja neulomista harrastan aina televisiota katsellessani eli siis joka päivä! Tällä hetkellä olen hurahtanut pitsinvirkkaukseen ja virkattuihin tupsupipoihin. "Neulomisjonossa" odottaa ainakin muutamat junasukat. Haaveissa olisi myös neuloa itselle pitkä neuletakki, tämä tosin taitaa jäädä ikuisuusprojektiksi. 

Myös kaikenlainen tuunaus ja askartelu on mun juttuja. Usein tuunatut/askarrellut jutut liittyvät sisustamiseen. 


2. Mikä on suosikkikaavasi/ohjeesi?


Hmm, tämä on kyllä erittäin hankala. Hyväksi ja toimiviksi todettuja kaavoja löytyy melko monta. 
Lastenvaatteista ehkä Ottobren peruspaita CW suora malli tai White Rabbit (OB 1/2011), näitä kahta on ainakin tullut tehtyä aikas monta.
Itselleni (ja ystävilleni) olen tehnyt Burdan young fashion 8176 -kaavalla hameen ainakin 11 kertaa, hyvä malli, helppo ja hyvin muuntautumiskykyinen. Eli kai se sitten tämä on ;)


3. Mistä käsityökirjasta et luopuisi mistään hinnasta?

Mä en halua luopua mistään käsityökirjastani! Käsityökirjat ovat aarteitani, joita olen työhuoneeni hyllyyn kerännyt. Ehdottomia suosikkejani ovat Tone Finnangerin Tilda -kirjat, näistä en ainakaan luovu ikinä!


4. Arviosi kuinka monta metriä kangasta on kuluneen vuoden aikana päätynyt hyllyihisi? 

mitä tähän nyt sanoisi...50 metriä...?

 

5. Minkälainen käsityö on nyt kesken tai mitä seuraavaksi?

Tällä hetkellä löytyy paljon puolivalmiita joululahjoja ;)

 

6. Ehditkö tekemään kaikki käsityöt mitä olet suunnitellut? 

En todellakaan! Haluaisin tehdä paljon, paljon enemmän kaikenlaista. 

 

7. Mikä on rakkain käsityösi?

Tähän en kyllä osaa vastata. Innostun ja hurahdan aina niin kovasti joka juttuun mitä teen, että ehkä ne ovat kaikki omalla tavallaan rakkaita juuri silloin. Rakkain käsityöaarre tulee aikanaan varmasti olemaan omien poikien äitienpäiväaskartelut/ompelukset.

 

8. Kenelle teet käsitöitä?

Omille lapsilleni, kummilapsilleni, itselleni, miehelleni, perheelleni, sukulaisille, ystäville


9. Liittyykö käsityöt mitenkään työhösi ja jos ei, haluaisitko liittyvän?

Eivät liity. Haluaisin kyllä, olisi melko "kivaa mennä töihin" käsitöiden pariin. 

 

10. Millainen on ompelutilasi?

Olen onnekas siinä, että talomme varasto- ja kaappitilat ovat hyvät ja näin meille jäi yksi varastohuone vaille sen normaalikäyttöä. Tästä varastohuoneesta tuli oiva työhuone minulle. Koneet ovat aina esillä, kun ompelutarve iskee ja hyllyt ovat täynnä käsityölehtiä, -kirjoja, tarvikkeita ym. Kaikki kätevästi käden ulottuvilla. Ihaninta tässä omassa huoneessa on kuitenkin se, että keskeneräiset projektit voi jättää huoletta kesken eikä tarvitse siivota tarvikkeita ja koneita pois, laittaa vain valot pois, oven kiinni ja jatkaa kun on seuraavan kerran tilaisuus. Tätä en kyllä enää vaihtaisi pois mistään hinnasta.

 

11. Mitä käsitöitä haluat oppia vielä tekemään? 

Koskaan en ole nyplännyt pitsiä, joten sitä olisi hauska kokeilla. Myös huonekalujen entisöinti ym. nikkarointi voisi olla mukavaa.  

Ja sitten haaste eteenpäin seuraaville:

eilen tein
Viis viikolla...
Puikko hukassa
Hannamaista
Suvitus


Ja tässä kysymykset:

1. Mitä käsityö/askartelu/tuunausprojektia et saanut koskaan valmiiksi ja miksi?
2. Mistä saat parhaat ideat käsitöihin/askarteluihin/tuunauksiin?
3. Luetko/noudatatko ohjeita vai sovellatko?
4. Mikä ei mennyt ihan niin kuin Strömsöössä?
5. Missä olet erityisen hyvä?

6. Minkälaisia käsityö-/askartelu-/tuunausjuttuja teet mieluiten?
7. Näkyykö kotonasi kättesijäljet? Mitä tekemiäsi juttuja on esillä/käytössä?
8. Mistä työvälineestä et luopuisi mistään hinnasta?
9. Milloin viimeksi virkkasit ja mitä?
10. Mitä turhaa ostit viimeksi, liittyen käsitöihin/askarteluun?
11. Mitä toivot joulupukilta?






keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Pitsin lumoa



Suomen Kädentaidot -messuilla ihailin tärkätystä pitsiliinasta tehtyä korttitelinettä. Kiva idea, helppo toteuttaa ja todella kaunis. Esittelijä ei varsinaisesti myynyt näitä tuotteita, mutta myi yhden oman telineensä ystävälleni ja antoi ohjeen telineiden tekemiseen vielä kaupanpäälle. ;)

Itse virkkasin (messuilta ostamastani) kalalangasta eri kokoisia pitsiliinoja, jotka sitten tärkkäsin vesi-sokeritärkillä (1dl sokeria, 1 dl vettä). Ensimmäinen tärkkäyskerta ikinä ja tietenkin se meni vähän pieleen... Sokeria oli aivan liian vähän. Liinat kyllä kovettuivat, mutta eivät tarpeeksi, joten uusi yritys. Toisella kertaa laitoin sitten sokeria oikein reilusti ja vaihdoin hienon sokerin palasokeriin. 1,5 dl vettä ja reilu 30 palaa sokeria, lisäsin vielä aikaisemman keitokseni jämät uuden joukkoon. Tällä uudella tärkillä sitten tärkkäsin yhteensä 7 liinaa. Hyvin toimi tällä kertaa. Melko tahmaista puuhaa tosin ;)

Muotteina käytin muovi- ja metallikulhoja sekä puisia leikkuulautoja. Tärkin annoin kuivua kaikessa rauhassa pari-kolme päivää, olivat toki vuorokauden jälkeen jo ns. kuivia, mutta eivät vielä kovettuneet tarpeeksi.  



 
 Tämän kulhon pitsiliina on löytynyt kirpparilta





Tämä pitsiliina on mummini käsialaa

Nämä kortti-/servettitelineiden pitsit olen virkannut itse, ohje mummini vanhasta pitsinvirkkauskirjasta

Näitä täytyy ehdottomasti tehdä vielä lisää, ovat mielestäni todella viehättäviä. Ja täytyy sanoa, että laskutkin näyttävät mukavammilta tuollaisessa pitsitelineessä... :)


tiistai 27. marraskuuta 2012

Joulupuuhastelua

Näin joulunaikaan minulla on useampi projekti työn alla samanaikaisesti. Välillä tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi, koska aloitan aina uuden jutun tekemisen ennen kuin saan edellisiä valmiiksi. No, ei ainakaan käy tylsäksi, kun voi vaihtaa työtä mielialan mukaan!

Syy moneen projektiin löytyy kauppojen lehtihyllyiltä, jotka pursuavat toinen toistaan innostavampia joululehtiä täynnä kokeilemisen arvoisia askarteluja, reseptejä, lahjavinkkejä jne. Pitäisi varmaan kiertää kaukaa nuo lehtihyllyt...mutta jos vaan vähän vilkaisee, niin ei kai sitä lasketa?

Asiaa ei myöskään auta se, että tulin vierrailleeksi Suomen Kädentaidot -messuilla, josta tarttui matkaan ideoita ja materiaaleja. Esimerkiksi lähes 3 km kalalankaa...hmm, tässäpä vähäksi aikaa virkkauslankaa... On sitä toki jo hieman kulutettukin, ehkä 200 m, joten paljon on vielä jäljellä.
  
Mukaan tarttui mm. leikkausalusta, kalalanka, siemenhelmiä, korvakorukoukkuja, nahkapala, lepakkomuotti ja leivänpaahdinpihdit


Joulupukin apurin virkaa yritän kovasti hoitaa ja ilahduttaa ystäviä ja perhettä itsetehdyillä lahjoilla. Tämä postaus saattaa siis sisältää myös yllätyksiä... Mikäli katsot kuuluvasi lahjottavieni piiriin ja haluat säilyttää salaisuuden aattoiltaan saakka, niin sitten kannattaa lopettaa postauksen lukeminen / katselu tähän! ;)

Askartelu kuuluu ehdottomasti jouluun ja joulukorttien näpertely on lähes joka jouluinen puuha. Toisinaan kyllä sorrun helppoihin ja vaivattomiin valokuvaratkaisuihin, mutta tänä jouluna postipoika kuljettaa taas askarreltuja kortteja. 


Tähtien taittelu skräppipapereista on melko koukuttavaa puuhaa, kannattaa kokeilla! Ohjeita on netti pullollaan ja sieltä löytyy varmasti kaikille oma suosikkinsa. Itse päädyin uusimman Suuri Käsityö-lehden ohjeeseen. Erityisen kivaa tästä puuhasta tekee sen, että ei tarvitse liimailla mitään. Muutaman tähden kun harjoittelee ja saa valmiiksi, niin sitten niitä voi jo tehdä telkkaria katsellessa.





Sitten niitä yllätyksiä... 

Yksi ehdoton suosikkini askartelun ja ompelun ideoissa ja ohjeissa on Tone Finnangerin Tilda -kirjat. AIVAN ihania ideoita, ohjeita, kankaita, sävyjä, kuvia, askarteluja jne. Muutama kirja löytyy myös omasta kirjahyllystäni. Tänä jouluna pakettiin sujahtaa Neiti Kirahvi ja prinsessakruunu. Näitä on niin mukava näpertää!


Seuraava (lahja)idea lähti liikkeelle omasta tarpeesta ja ensimmäinen versio on jo omassa käytössä - toimii. Jouluna nimittäin iPhonet ja Lumiat pukeutuvat myös juhla-asuun...suojaavaa pussukkaa voi toki käyttää myös muina vuodenaikoina. ;)




Neiti Kirahvi: ohje kirjasta Tildan ateljeessa

Prinsessakruunu: ohje kirjasta Sisusta Tildan tapaan



Puhelimen uudet vaatteet: malli oma, pitsikuvion ohje mummini vanhasta pitsinvirkkauskirjasta


Lopuksi vielä jotain itselle tehtyä...


Puhelimen suojapussukan tein myös itselleni, tai oikeastaan tätä voisi kutsua pikkuruiseksi laukuksi. Puhelimen lisäksi pussukkaan saa mahtumaan kortit ja kotiavaimen eli kaiken tarpeellisen pientä kauppareissua varten. Olkahihnaksi laitoin ketjun, jonka löysin "romulaatikosta", johon kaikki tuiki tarpeellinen aina lykätään. Pussukka on tehty vahvasta ja tukevasta Marimekon markiisikankaasta, sisällä silkkivuori. Pussukan etupuolelle tein nahkapalloista "rykelmän"... kai se kukkaa yrittää jotenkin kuvastaa...


Virkattu käsikoruidea on suoraan messuilta. Siellä ihailin taidokkaasti virkattuja käsikoruja ja teki itsekin mieli kokeilla. Kokeilusta tuli oikein mieluinen tälläiselle koruja rakastavalle naiselle. Tykkään!




pitsikuvion ohje mummini vanhasta pitsinvirkkauskirjasta




























keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Lorupussitehdas




Kaveri tarvitsi lorupussien ompeluapua, joten surauttelin sitten muutamat pussukat. Mielestäni niistä tuli hurjan suloisia!

Valmiin pussukan koko n. 25x20 cm, kankaina puuvillaa, trikoota sekä joustofroteeta. Vuorikankaiksi valitsin yksiväriset kankaat ja  kiristysnauhojen päitä koristaa helmet. 

"Huiskis haiskis, hyppää, hyppää!
Taivaalta tähti hyppysiin nyppää!
Silitä, silitä linnun selkää,
kilttiä kultaa ei lintukaan pelkää."

 


  

 

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Vihannesmaan herkkuja ja leipurin luomuksia!

Jämäkeriä villa- ja puuvillalankoja, askarteluhuopaa, nappeja, kengännauhat, vanua...niistä saa aikaiseksi melko herkullisen näkoisiä herkkuja, vai mitä?

Ohjeet näihin virkattuihin vihanneksiin löytyy Novitan Kesä 2012 -lehdestä (porkkana, kukkakaali) sekä Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja -kirjasta (maissi, sieni). Virkatun leivoksen ohje löytyi
Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta

Loput herkut on leikattu askarteluhuovasta. Leivän täytteeksi laitoin ohuen vaahtomuovipalan ja reunaksi ompelin ruskean kengännauhan. 




keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Tätä oli ihan pakko testata

Nimittäin PicMonkey -kuvankäsittelyä! 

Linkkivinkin tälle sivustolle löysin Kaunis pieni elämä -blogista. Kuvien käsittely oli oikein helppoa ja vaikka omat kuvani ovat amatöörimäisiä räpistelyjä, niin niistäkin sai aikaiseksi melko kivoja. Suosittelen!

Ohjelman avulla pystyi muokkailemaan yksittäisiä kuvia ja kokoamaan erilaisia kollaaseja. Tässä yksi aikaansaannokseni!



näpertelyjä vuosien varrelta

lauantai 3. marraskuuta 2012

Täytyyhän kaikilla olla tupsupipo!

Tänä syksynä olen hurahtanut täysin tupsupipoihin! Tästä syystä aika moni syksyllä synttäreitään viettävä onkin löytänyt lahjakäärön sisältä pipon. 

Kiva ja tosi helppo pipo-ohje löytyi Pirkka-lehden nettisivuilta. Ohje oli lapselle, mutta helposti silmukoita lisäämällä sai aikaiseksi myös aikuiselle sopivan koon. Kaiken kaikkiaan olen virkannut jo 8 pipoa, tässä kaksi viimeisintä. Myös nämä pipot ovat menossa lahjaksi. :)

Ehkä seuraava pipo lämmittää sitten omaa päätä!
 


harmaa pipo aikuisen kokoa ja ruskea lapsen kokoa


pipolanka: Novita Isoveli, tupsulangat: Novita 7 Veljestä



torstai 1. marraskuuta 2012

Pitihän sitä vielä kerran yrittää...


...virkata tölkkiklipsuista. Tällä kertaa virkkaaminen onnistui erittäin helposti ja nopeasti! Kiitos tästä kuuluu Hannamaista -blogille, josta löysin aivan mahtavat ohjeet klipsujen virkkaamiseen. Pikkulaukun virkkaamiseen kului ainoastaan kaksi iltaa! 

Joutuukohan näitä tekemään vielä lisää?



klipsuja laukussa yhteensä 240 kpl
laukun vuorikangas vanhasta takista



tiistai 30. lokakuuta 2012

320 tölkkiklipsua

 
Varsinainen ikuisuusprojekti saatu päätökseen! Klipsukassi on vihdoin valmis. 


Aikamoinen projekti, ensin kerätään klipsuja ja sitten niistä yritetään tehdä kassi. 

Aloitin virkkaamalla...ei hyvä idea, ihan liian paljon vei aikaa ja oikea tölkkiklipsuvirkkaustekniikkakin uupui. Usean kymmenen virkkausyrityksen ja ärräpään jälkeen päädyin ompelemaan klipsut virkattuun kassiin. Tämäkin tekniikka osoittautui melko haasteelliseksi ja  H I T A A K S I. Itse kassin virkkaus onnistui hyvin ja valmista tuli yhdessä illassa, mutta klipsujen kanssa saikin sitten hääräillä tovin jos toisenkin. 


Lopputulos kuitenkin ihan kiva! Ja valmistui juuri sopivasti pikkujoulukauteen ;)



Tämä kassi on varsinainen kierrätyskassi: olkahihna rikkoutuneesta kaulakorusta, vetoketju kirpparilta ja vuorikangas vanhasta takista.





sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tassunjälkiä





Pienen pienet villasukat lämmittämään pienen pieniä varpaita. Ystäväperheen ensi vuoden uusi tulokas saa varpaittensa suojaksi tassusukat. Ohje on mukailtu junasukista, ohje täältä. Tassukuvion tein silmukoita jäljittelemällä, oli kyllä melko hankalaa, kun sukat ovat niin pikkiriikkiset, että oma käsi ei sukkaan mahtunut :)

Lopputulos on mielestäni kyllä hurjan söpö! Lankana pehmoista vauvalankaa lankakorin kätköistä.






torstai 25. lokakuuta 2012

No kai sitä minäkin...

...aloitan blogin kirjoittamisen.

Pitkään muiden valloittavia blogeja seurannut ja ihaillut ja ehkä vähän salaa haaveillut omastakin. 

Nyt sitten oma blogi...hmm...ei kyllä lähelläkään vielä sitä mitä mielessä on, mutta ehkä jonakin päivänä. Hiljaa hyvä tulee - vai mitensenytmenikään... opetellaan ja harjoitellaan. 

Tuleekohan tästä ikuisuus projekti?