tiistai 28. tammikuuta 2014

Unohtuneita...

Nämä "vähän fiinimmät" housut valmistuivat jo viime vuoden lopulla. Jostain syystä olen vain unohtanut laittaa ne tänne muistiin.

Housukaavat löytyivät vuoden 2013 viimeisestä lasten Ottobre-lehdestä, Mancini ja Arnold. Melko kova homma oli näissä housuissa, paljon tikattavaa ja yksityiskohtia, mutta lopputulos oli kaiken sen vaivan arvoista. Kivat, vähän tuollaiset siistimmät housut. Näitä ollaankin käytetty synttäreillä, joulujuhlissa ja jouluna. 

Olen vallan ihastunut noihin henkseleihin, jotka tuunailin ihan tavis henkseleistä. Leikkasin toisesta päästä klipsut irti ja irroitin myös sen muovisen härpäkkeen takaa. Klipsien tilalle metalliset napit ja taakse nahkainen yksityiskohta. Nyt tuo tummansininen värikään ei näytä enää niin pahalta, kun siis alunalkaen olisin halunnut ruskeat henkselit, mutta en niitä tietenkään löytänyt. 




Kaavat olivat molemmissa housuissa ihan ok, varsinkin tuo pienempi (Mancini, koko 92 cm). Isommat (Arnold) olisi pitänyt tehdä ns. kahdessa koossa eli leveys olisi pitänyt ottaa 110 cm mukaan ja pituus 116 cm mukaan. Nyt tein suoraan 116 cm kaavalla ja liian leveäthän/löysät nuo on, mutta pojan mielestä loistavat kun ei purista yhtään! :) 


Housukankaana molemmissa on sametti, isommat ovat ohutta, joustamatonta, samettia ja pienemmät joustosamettia.



lauantai 18. tammikuuta 2014

Relaxed Fit Jeans

Tämän vuoden ensimmäisessä lasten Ottobre -lehdessä oli muutama erittäin mieluinen malli. Ensimmäiseksi kokeiluun pääsivät Relaxed Fit -svetarihousut. Molemmille pojille siis kivat lököfarkut. Mielestäni farkkujoustocollege kävi tähän malliin paremmin kuin hyvin. Farkkulookia korostin vielä "farkunkeltaisin" tikkauksin. Molempiin housuihin lisäsin pituutta ja jätin vyötäröltä solmimisnauhat pois. Tykkään näistä kyllä tosi paljon.

Farkkujen kaveriksi piti tietenkin tehdä paidatkin. Näissä käytössä vanhat kaavat, isommassa On the Road ja pienemmässä Papana. Raitakangas on ihanaa multiraitaa Kestovaippakaupasta ja pienempään paitaan käytin Muru-tilkkupussista löytynyttä turkoosia heppa-neulosta ja hihoihin harmaata joustocollegea Tekstiili Fihlistä.

Kuvaus oli taas mitä oli, mutta näkee näistä nyt jotakin... :)



Farkkujen toiseen lahkeeseen "applikoin tähden" tai siis oikeastaan vain ompelin tähden ääriviivat

perjantai 10. tammikuuta 2014

Hiljaa hyvä tulee

Sanonta piti enemmän kuin hyvin paikkaansa tämän projektin aikana!

Tämän hiljaisen kirjan tein kummitytölleni joulupakettiin. Ihan yhden illan projektista ei ollut kyse, mutta tämän tekeminen oli oikein mukavaa vaikkakin erittäin aikaa vievää. Ja lopputulos on mielestäni mainio, tykkään!

Idean tälläiseen kirjaan sain jo ajat sitten, kun törmäsin netin syövereissä vastaavanlaisiin kirjoihin. Päätin jo tuolloin, että joskus vielä teen itsekin hiljaisen kirjan. Tämän projektin olisi tosin voinut aloittaa hieman aikaisemmin, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla... :) Valmista tuli kuitenkin ennen joulua ja sehän oli tärkeintä.



Tein kirjaan yhteensä kuusi "tehtäväsivua": 
1. leppäkertun pilkut hukassa
2. pyykkien ripustaminen narulle
3. kakun koristelu
4. helmitaululla laskemista
5. hiustenlaittoa
6. kuusen koristelu

Kaikki sivut on tehty applikoimalla kuva valkoiselle lakanakankaalle. Valkoisen sivun koko on n. A4. Valmiit kuvasivut on tikattu pilkulliselle kankaalle "aukeamiksi". (Kuvasivun alla on kerros levyvanua). Lopuksi kiinnitin aukeamat kiinni toisiinsa tikkaamalla ns. kirjan selyksen.

Applikoinneissa hyödynsin pohjattoman tilkkukassini sisältöä. Valitsin mahdollisuuksien mukaan kankaita, jotka eivät purkaannu (fleecea, nahkaa, huopaa), niin ei tarvinnut kaikkia kuvia niin kovin tikkailla. 



Leppäkertun pilkkuina toimivat napit, joiden toiselle puolelle ompelin nepparit. Kertun fleece-kuoreen ompelin vastaavasti neppareiden vastapuolet ja pilkut piilotin vetoketjutaskuun. Näin näppäräsorminen pikkuneiti voi harjoitella neppareiden kiinnitystä. 

Pyykkinaru on pingotettu kahden nahkarunkoisen puun ympärille. Pienet pyykkipojat liimasin kiinni taustakankaaseen. Pyykkikorin tein harvaan kodotusta pellavasekoitekankaasta ja vaatteet leikkelin huovasta.


Täytekakun kermakuorrutus on tehty leveästä tarranauhasta (pehmeästä puolesta) ja kakunkoristeiden taakse ompelin vastaavasti tarranauhan koukkupuolta. Sivun alalaidassa on tarranauha, jossa voi säilyttää ylimääräiset koristeet. Kynttilät tein nahasta ja huovasta.

Helmitauluun valitsin puisia helmiä ja silkkinauhaa, jotka "pingotin" pilkkunauhojen väliin. Kivat moniväriset ja -muotoiset puuhelmet löysin Tigerista.


Hiusten letittämistä, lettinauhan solmimista, pinnien kiinnittämistä jne. voi harjoitella tämän tyttösen villalankahiuksiin. Hiuspompulat ym. pinnit säilyvät "verkkopussissa", mikä on tehty kaksinkertaisesta tyllistä.

Joulukuusen leikkasin huovasta. Tähänkin sovelsin tarranauhakiinnitystä niin, että tikkasin vihreää (pehmeää) tarranauhaa kuuseen. Koristeisiin vastaavasti ompelin tarranauhan koukkupuolta. Helminauha kiinnittyy kuusenoksille pienten hakasten avulla.