perjantai 1. maaliskuuta 2013

Tuunaus

Jokin aika sitten bongasin Pinterestistä tämän erittäin hyvän tarjoiluastiaidean eli liitutaulumaalilla maalatun lautasen, jossa oli tarjolla juustoja. Juustojen nimet oli kirjoitettu lautaseen. Erittäin käyttökelpoinen idea varsinkin juhlissa!

Ideasta innostuneena marssin kauppaan ostamaan sopivaa lautasta/tarjoiluastiaa ja liitutaulumaalia. Yllätyksekseni löysin molemmat tarvikkeet Prismasta. Ostin suorakaiteenmallisen valkoisen tarjoiluastian ja mustaa liitutaulumaalia, joka oli kätevästi spray-pullossa. Näitä liitutaulumaaleja oli tarjolla eri väreissä, mutta päädyin perinteiseen mustaan.

Ensiksi pesin ja kuivasin lautasen hyvin. Sitten teippasin maalarinteipillä lautasen reunat, koska halusin niiden jäävän valkoisiksi. Leveä maalarinteippi olisi ollut tässä hommassa enemmän kuin hyvä, mutta eihän meiltä tietenkään sitä löytynyt. Kapealla siis mentiin.



Sitten pari kerrosta mustaa liitutauluspraytä lautasen pintaan. Seuraavaksi odoteltiin rauhassa maalin kuivumista. Purkin kyljessä oli n. 30 minuutin kuivumisaika, mutta oma lautaseni kuivui lähemmäs kolme tuntia ennen kuin irroitin teipit. En käynyt kokeilemassa puolen tunnin kuluttua oliko maali kuivunut vai ei, joten kuivumisajan oikeellisuuteen en osaa sanoa mitään. Maali muuten haisi todella voimakkaalle ja PAHALLE eli hyvä tuuletus on paikallaan!




Hyvä tuli ja varmasti käyttökelpoinen astia. Täytynee pitää leffailta ja testailla vaikka dippien kanssa...olisi tuo uusin Bondikin jo ostettuna. Eikös perjantai ole yleensä leffailta?! :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti