keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Terveisiä tonttupajalta!

Kyllä, kohta se on jo joulu ja täällä on vielä yksi jos toinenkin projekti kesken... Joka päivä jotain sentään valmistuukin, mutta silti musta tuntuu, että taas olen ottanut liian monta ja liian työlästä juttua työn alle. Noh, näistä selvitään toivottavasti jouluun mennessä!

Jotain voi sentään jo tännekin laittaa esille. Päiväkodin joulujuhlaa vietettiin eilen ja tädeille veimme pienet joulumuistamiset. Yhdessä poikien kanssa leivoimme ja koristelimme pipareita sekä teimme jokaiselle hoitotädille oman heijastimen. Pienemmän pojan tädit saivat pöllöheijastimet ja isomman pojan tädit tähtiheijastimet. Herkuille tein pienet "korit" nahasta.



Pöllöheijastimet tein nahasta, johon painoin hopeisella kangasvärillä pitsikuviota. Silmät, siivet, nokka, sydän sekä pyrstösulat ovat heijastinkangasta, käytin sekä tarraheijastinta että ommeltavaa nauhaa. Jaloiksi laitoin mustia ja hopeisia helmiä. Kiinnitysnauhaksi valitsin nauhaa, jossa myös heijastinominaisuus mukana. Hakaneulan sijaan laitoin nauhan päähän henkseliklipsin.



Isompi poikani rakastaa hamahelmillä tekemistä, joten hänen hoitotätinsä saivat hamahelmiheijastimet. Idean tällaiseen hamahelmistä tehtyyn heijastimeen sain täältä. Poika suunnitteli ja teki tähdet ja minä silitin. :) Jäähtyneiden tähtien väliin liimasin heijastinkangasta ja kiinnitysnauhan. Näistä tuli mielestäni oikein hienoja. Ja näille hamahelmimuoviläpysköille saatiin vallan mainio käyttötarkoituskin! :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti